perjantai 16. joulukuuta 2016

Ruotsalaista huippuposliinia joulupöytään

Oletko pohjoismaisen designin ystävä? Minä olen aina ihaillut suomalaista, ruotsalaista ja tanskalaista ruokailuväline- ja astiamuotoilua. Kotoa kaapista löytyy runsaasti Arabiaa ja Iittalaa - erityisesti Kaj Franck on aina ollut suuri muotoilijasuosikkini. Tänä jouluna päätin kuitenkin panostaa johonkin uuteen, tosin pysyen samoilla pohjoismaisilla tyylikkyyslinjoilla kuin ennenkin.

Löysin netistä kaupan, jossa on laaja valikoima upeita keittiövälineitä ja astioita. Joukossa oli myös ruotsalainen Rörstrand - monelle keramikka- ja posliiniastioiden varmasti tuttu jo entuudestaan. Rörstrandin muotoilussa yhdistyy Pohjoismainen klassinen, pelkistetty eleganssi ja muotoilun uudet tuulet. Tämä yritys onkin pystynyt uudistumaan aikansa mukana todella hyvin! Ottaen huomioon, että sen tarina alkoi jo yli 300 vuotta sitten, voidaan puhua todellisesta ammattitaidosta ja käsityöläisyydestä. Vaikka monet yrityksen valmistamat astiat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle perintönä, se on osannut uudistua täydellisesti aikansa mukana.

Moderneissa astioissa on muistoja vanhasta, uudella twistillä maustettuna. Ihastuin itse täysin merkin Mon Amie -astiastoon. Sini-valkokuvioidussa astiastossa on juuri sopivasti modernia tyyliä ja klassista hempeyttä.

Eipä sitten muuta, kun jouluherkkuja valmistamaan ja tarjoilemaan niitä uusista astioista. Suosittelen kaikille astiakaapin päivittämistä ajoittain!






lauantai 19. marraskuuta 2016

Öljyt vaihtoon

Oletko koskaan joutunut tilanteeseen, jossa auton moottori sanoo yhtäkkiä "skrunts"?

Meikäläiselle tämä tilanne tuli eteen viime viikolla. Syynä oli, että öljyt olivat käyneet autossa kovin vähiin. Ei ole ihme, että kiireiselle sattuuu kaikenlaista, mutta tämä moka olisi saattanut käydä kalliiksikin, ellen olisi huomannut sitä ajoissa. Auto alkoi nimittäin startatessa kuulostaa omituiselta. Päätin avata konepellin. Huomasin siinä vaiheessa kauhukseni, että öljyt olivat jääneet vaihtamatta.

Eipä siinä muu auttanut, kun hypätä bussiin ja tilata moottoriöljy vakionettikaupasta nopealla toimituksella. Kävin näyttämässä autoa vielä ystävälle, joka tarkisti, että moottori ei ole vaurioitunut.

Öljyn tarkoitus on jäähdyttää ja voidella moottoria sekä puhdistaa sitä liasta. Öljy tekee moottorille hyvää ja takaa sen moitteettoman toiminnan. Siksi öljy kannattaisi tarkistaa aina säännöllisin väliajoin. Öljytön moottori leikkaa nimittäin kiinni alta aikayksikön.

Onneksi tällä kertaa pääsin pelkällä säikähdyksellä. Tarinan opetus on: huolehtikaa hyvät ihmiset autonne kunnosta säännöllisesti. Siitä ei kannata tinkiä, koska huoltamaton auto maksaa vielä enemmän kuin hyvin huollettu - siitä voitte olla täysin varmoja!




maanantai 17. lokakuuta 2016

Herkullinen karppilasagne



Kesäkilojen kartuttua päätin alkaa pienimuotoiselle karppidieetille. Ruokavalio on toiminut aika hyvin ja kiloja on tippunut jo muutamia. Karppaushan tarkoittaa turhien hiilihydraattien välttämistä.

Zucchini, Kesäkurpitsa, Squash, Vauva LuuytimenKarppilasagne on helppoa valmistaa: noudatat muuten täysin lasagneohjetta, mutta korvaat jauhelihan esim. kana- tai kalkkunajauhelihalla ja käytät lasagnelevyjen sijaan kesäkurpitsaviipaileita. Hyvää tulee ja maukasta. Voit siis soveltaa suosikkilasagneohjettasi ja keventää sitä näin kätevästi!

maanantai 19. syyskuuta 2016

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Ritarina hädässä, osa 231

Mitäs sitä mies tekisi mieluummin viikonlopun ratoksi kuin auttaisi naista hädässä!

Ystävälläni on autona jo kypsään ikään ehtinyt Honda, jonka toiminnasta hän ei oikein ymmärrä juuta eikä jaata. Katsoimme autoa yhdessä, ja minulle oli ihan selvää, että kaara kaipaa pikaisesti uusia osia ja perushuoltoa. Ystäväni katsoi minua ihmeissään: kyllähän tämä huollettiin viime vuonna...

No, viime vuodesta on sen verran aikaa, että osia oli kuin olikin tarpeellista uusia. Onneksi kaikki honda varaosat voi tilata kätevästi suoraan verkkokaupasta. Minulla on tämä luottokauppa, josta hankin kaikki osat autooni. Ei voi muuta sanoa, kuin että aina on toiminut ja huippuluotettavasti!

Parasta koko tarinassa on se, että ystäväni on kutsunut minut tapahtuneen kunniaksi nauttimaan korkealuokkaista ravintolaillallista. Nam!







torstai 18. elokuuta 2016

Maailman paras tonnikalapiirakka!

Jaan teille tänään maailman parhaan tonnikalapiirakan ohjeen:

Pohja:
250 g vehnäjauhoja
hippunen suolaa
Noin 0,75 dl ruokaöljyä
Noin 0,75 lämmintä vettä
Sekoita kannellisessa rasiassa ja kauli piirakkapohjaksi.
Voitele vuoka ja asettele taikina vuokaan.

Asettele pohjan päälle:
2 purkkia tonnikalaa
tomaattiviipaleita

Täyte:
4 munaa
2,5 dl kermaa
tilkka maitoa
suolaa, pippuria, yrttejä
juustoraastetta mielen mukaan
Sekoita täytteen ainekset hyvin ja kaada tonnikalan ja tomaattiviipaleiden päälle.

Paista 180 asteessa 35-40 minuuttia.



torstai 7. heinäkuuta 2016

Malja Islannille!

Joku voi kysyä, mitä näistä Jalkapallon EM-kisoista jää käteen. Kaikkein hauskin ilmiö oli ehdottomasta Islannin nousu neljännesvälieriin saakka.

On todella hienoa, että 330 000 asukkaan maasta tulee jalkapallojoukkue, joka peittoaa yhden jalkapallon suurmaista, eli Englannin.

Ei voi muuta sanoa, kuin malja Islannille! Ja toivottavasti Ranska voittaa Euroopan mestaruuden! Mikä on sinun suosikkijoukkueesi?


tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kesämusiikkia

Tämä on yksi uusi lempparini. Kaunis ja koskettava biisi nuorelta mieheltä!




keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Vegemenu juhannukseksi

Vietän tänään juhannusta muutaman kasvissyöjäystävän kanssa. Aluksi vähän epäilytti, mitä kaikkea tarjottavaa keksii, jos lihaa, kanaa tai kalaa ei saa olla ruokalistalla ollenkaan (en nimittäin tykkää tehdä erilaisia ruokia jokaiselle syöjälle pieneen kattaukseen). Mutta muutaman ajatuksen asialle uhranneena tajusin, että maukas vegemenuu on omasta itsestä kiinni. Tässäpä teillekin ideoita kevyempään ruokailuun ja ekologisempaan elämään:

Myöhäinen lounas:
Paahdettu bataatti-porkkanasalaatti
Munakoisopasta
Raparperihyve

Illaksi: Hellapoliisin Välimeren piiras - toimii täydellisesti lempeässä kesäillassa.

Hyvää juhannusta kaikille!


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

40-vuotislahja ystävälle

Onko ystäväsi täyttämässä pyöreitä vuosia tänä kesänä, etkä tiedä, mitä antaisit hänelle lahjaksi?

Meillä oli ystävien kanssa pitkään tenkkapoo siitä, miten muistaisimme todella hyvää ystävää. Siksi haluankin jakaa teidän kanssa lahjaidean, joka toimi täydellisen hyvin ja teki saajansa todella onnelliseksi.

Kaverimme on aikamoinen hurjapää - hänelle aina sattuu ja tapahtuu. Hän on ollut sellainen niin kauan, kuin muistamme. Ikkunalaudalle asetettava posliinikoira tai sanaristikkokirja ei siis tullut lahjana kysymykseenkään :) Päätimme hakea jotain elämyksellisempää. Se löytyi onneksi muutaman viikon mietinnän jälkeen yllättävän näppärästi suoraan netistä. Synttärisankari ilahtui ikihyviksi, kun lahjakortista paljastui tandemhyppy. Nyt hän odottaa innolla pääsevänsä katselemaan maailmaa yläilmoista käsin hyppymestarin vankkojen käsien ohjaamana. Itseäkin alkoi kiinnostaa laskuvarjohyppäys. Ehkäpä kurssille jo tänä kesänä?





keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kesäauto kuntoon

Kyllä lämmin vuodenaika on sitten mahtava! Tätä on jo tovi odotettukin, joten nyt voidaan siis todellakin nauttia lämpimästä ilmasta. Onhan siihen vielä runsaasti aikaa, ennen kuin Jaakko heittää kylmän kiven.

Kesä on mielestäni ehdottomasti automatkailun aikaa. Kauniita reittejä on vaikka kuinka paljon! Voisiko olla hauskempaa, kuin piipahtaa viikonloppuna tai vaikkapa jonain kauniina kesäiltana moikkaamassa kavereita tai sukulaisia. Kesäiset päivät ovat ikuisia, mutta auton renkailla on rajallinen kesto! Siksipä kannattaa huolehtia auto varmasti hyvään kuntoon ennen tien päälle suuntaamista.

Minä olen tarpeen tullen hyvinkin saita, joten ostan aina laatutuotteet edullisesti. Siksipä hankin myös renkaat näppärästi suoraan netistä. Tilaaminen on hauskaa ja helppoa, ja mikä parasta, tuotteet saapuvat suoraan kotiovelle!




sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Suuren laulujuhlan tuntua!

Kylläpä oli hieno kisa lauantain Euroviisut. Tämä kilpailu on muuttunut vuosien saatossa niin paljon, että en enää edes muista, koska laulut voitiin esittää englanniksi. Tällä kertaa yllätti ranskaksi laulava Itävalta ja mukaan päässyyt Australia. Eikö tämä olekaan enää vain eurooppalaisten juhlaa:)

Voitto meni joka tapauksessa oikeaan osoitteeseen. Hieno laulu!


lauantai 30. huhtikuuta 2016

Tippaleivät

Wappu on jo ovella, joten ajattelin tänään jakaa teille erittäin herkullisen tippaleipien ohjeen:

1. Avaa jääkaapin ovi. Tee lista aineksista, joita tarvitset.

2. Laita takki niskaan.

3. Mene markettiin.

4. Huitaise pullatiskiltä mukaan parit tippaleivät!

Näin pääset helpoimmalla WAPUN viettoon. Glada ja klara wappen kaikille!

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Miten voisit säästää autoilukuluissa?

Autoilu on todella antoisaa, mutta aina liikennevakuutuslaskun saapuessa ja auton osien hajotessa iskee pieni epätoivo: mistä voisin saada rahaa kaikkiin näihin hankintoihin? Ja miten voisin säästää mahdollisimman paljon?

Olen kilpailuttanut vakuutukseni, mutta eniten autoilun kulujen vähentymiseen on vaikuttanut se, että hankin nykyisin kaikki varaosat netistä. Esimerkiksi renkaat on todella kätevää tilata suoraan verkkokaupasta.

Suosittelen siis kaikille nettishoppailua myös autoiluasioissa!






torstai 24. maaliskuuta 2016

Lisää näkyvyyttä yrityksille ja lisätienestejä bloggaajille

Vaikka rahapula ei tällä hetkellä erityisesti vaivaakaan, niin lisäansiot ovat aina tervetulleita. Törmäsin yhden bloggajaystävän ansiosta yritykseen nimeltä Adtraction Finland. Se tuo yhteen yrityksien tarpeet ja bloggaajat. Yritykset, joilla on bloggaajia ja heidän yleisöään kiinnostavia tuotteita, saavat niitä kätevästi esille, ja bloggaajat voivat puolestaan hyötyä taloudellisesti, mikäli postaus tuottaa klikkauksia. Kätevää, vai mitä? Minun mielestäni tämä hyödyttää kaikkia osapuolia, eli aivan ihanteellinen tapa markkinoida hyviä tuotteita tietylle kohderyhmälle!

Nytpä lähden pitkästä aikaa ensimmäistä kertaa juoksulenkille - tuollahan on jo osittain ihan kuivaa tienpintaa tarjolla!





lauantai 19. maaliskuuta 2016

Auto vaihtoon

Nyt tuli kyllä sellainen tilaisuus, että oli pakko tarttua! Kaveri sai uuden duuniauton ja myi "vanhan" mersunsa mulle. Nyt alla on huipputyylikäs menopeli. Laitan varmasti siitä kuvia jatkossa. Tilasin netistä myös ensiluokkaiset mb varaosat, jotta voisin pitää ajokista heti alusta asti parasta mahdollista huolta.

Ajaminen on yhä mukavampaa, kun päivät pitenevät ja kelit paranevat. Jaanpa tästä hyvästä teille loistavan vihresmoothien reseptin. Tämän avulla, kun aamun potkaisee käyntiin, niin mitään muuta onnelliseen päivään ei tarvitakaan:

Helppo vihersmoothie kahdelle:
- 1 iso porkkana
- sydänsalaattia noin 2 dl
- 1 banaani
- makeutettua soijamaitoa tai mantelimaitoa.

Nam!



keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

tiistai 9. helmikuuta 2016

Matkaideoita

Ensi vuonna haluaisin lähteä kiertämään Aasiaa! Onko teillä matkaideoita?

Olisin kiinnostunut ainakin seuraavista maista: Malesia, Vietnam, Laos ja Kamputsea. Myös Myanmar kiinnostaa.

Onko kokemuksia Kauko-Idän matkailusta? Kuinka paljon kannattaa varata aikaa? Mitkä kulkuneuvot ovat järkevimpiä missäkin maassa? Missä majoittua Aasiassa?

Kaikki vinkit ovat tervetulleita!
Kiitos!


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Talvirengaspakko päättyy huomenna

Jihuu! Taas yksi askel lähempänä kesää. Talvirengaspakko nimittäin loppuu maaliskuun alussa. Nastoja ei saisi huhtikuussa enää käytellä, joten nyt viimeistään on aika tilata alle kunnon kesärenkaat.

Netistä tilaamalla säästät huomattavastikin rahaa ja aikaa! Minä tilasin jo hyvissä ajoin ja kesärenkaat odottavat tuossa asennusta. Mennään nyt tässä kuitenkin sitten säiden mukaan, eli malttia kesän odotukseen. Toivotaan, että tänä vuonna saadaan lämmin kevät ja suloinen kesä! Muistathan turvallisuussäännöt. Päivitä renkaat jo nyt!


torstai 21. tammikuuta 2016

Tunnelmamusiikkia

Talvi-iltoina on ihanaa lämmittää kuppi kumaa ja laittaa hyvä levy soimaan. Tässä yksi suosikkejani!


lauantai 16. tammikuuta 2016